22. joulukuuta 2010

Joulu tulla saa




Joulu on niin tosi lähellä, että nyt on jo turha enää rimpuilla!
...Koti ei ole kummoisessakaan jouluasussa, sillä kuusi on edelleen hankkimatta ja vähän joulunpunaista on vain keittiössä (josta kuvakin on). Kortteja en saanut lähetettyä, jätän sen aina viimetippaan, mutta viimetippaviikolla teloin käteni enkä pystynyt kortteja kirjoittamaan (anteeksi, kaikki sukulaiset ja ystävät! Teidän korttinne silti mieltä lämmittävät. :))
Samasta käsipuolisyystä ei ole joulusiivoakaan tehtynä ihan niin kuin ajattelin...
Mutta ne jouluvalot on sentään viime tipassa ripustettuna. Joten päätinkin justiinsa nyt, että joulu ei tule tekemisestä, vaan tunnelmasta. Vaikka melkein kaikki jäikin puolitiehen, enää en aio kiirehtiä, vaan joulu tulla saa. :)

Kaikille kävijöille, asiakkaille, ohikulkijoille, lukijoille; rauhallista, tunnelmallista, iloista ja upeaa Joulua!

t. Saara

12. joulukuuta 2010

Kilometreittäin lahjanauhaa


Mistä tunnistaa että joulu on lähellä? Paitsi pipareista ja glögistä...? Siitä, kun vihdoin saa paketoitua Ensimmäiset Joululahjat. :) Ja ostaa ensimmäisen, ihanasti tuoksuvan hyasintin keittiöön. Tänä vuonna se ensimmäinen on vaaleanpunainen.
Joulu tuoksuu samalta kuin neilikat, kardemumma ja hyasintit.

Vihdoin sain puotiin esille (ainakin pienen osan) lahjapapereita nauhoineen, vielä osa viipyy matkalla, mutta eiköhän ne ensi viikolla saavu - ne bling-bling paperit ja loput pakettikortit. Lahjojen paketointi on kivaa, vaikka paketoisi muille. ;)

Mitäs tänään muuta ohjelmassa? Eläintarhalle ruokaa, paketointia, postiin, varastokirjanpitoa, sähköposteihin vastaamista, tarjousten päivittämistä, illaksi vielä siivoamista sun muuta... Facebook on kuulemma merkittävä sosiaalinen media, mutta tuntuu olevan aika heikolla hapella tuo puodin FB-sivu, kun ei sosiaalista elämää ole niin ei sosiaalista mediaakaan ehdi päivittää. ;) Ei ainakaan tarpeeksi usein. Tämäkin tuntuu jäävän osapuilleen kerran-kuussa-tasolle... uudenvuodenlupaus: päivitän blogia ainakin tuplasti useammin (siis jopa kahdesti, ehkä kolmesti kuussa?? Ooh!) ja vähennän hymiöviljelyä.

Muita uudenvuodenlupauksia voi vielä hetken miettiä. Tätä vuotta on jäljellä vielä... 19 päivää. Ja jouluun vielä 12 päivää - laskin aivan itse äsken. Hyvin todennäköistä että meni sekin väärin.

Mutta kuulumisiin taas... ja pakkaslumista, kirpakkaa adventtia! :)

t. Saara

6. joulukuuta 2010

Lumista joulukuun kuudetta päivää


Taas mennyt kokonainen kuukausi niin että hyvä kun jalat ehtii maata koskettaa - voi kun vaan olisi enemmän aikaa! En ole ehtinyt ajatuksenpuoltakaan tälle puolelle laittaa. Joulusesonki ja uudet viritykset kaupan puolelle (plus tietenkin alkutalven flunssa niiiin hyvään saumaan) pitää kiireisenä, pitäisipä jossain välissä jouluakin järjestää, kait vissiin. Ainakin jouluvalot pitäisi jostain löytää ja parin paketin verran lahjoja hommata...
Joulutorttuja hei leivoin jo, ja olipas hyviä lähes vuoden tauon jälkeen!

Puodin puolella aloittaa pian, tai siis viimeinkin, paketointipalvelu... ensin vielä vähän kuin kokeilumielessä. Katsotaan jos valmiille paketeille olisi kysyntää, niin laajennetaan sitten paperikuosivalikoimaa - joka alkuun tulee olemaan ainostaan jouluinen / talvinen / bling-bling. ;))
Pääsenpä toteuttamaan Sisäistä Tonttua... vaikka ympäri vuoden. :)

Vielä yksi ulkokuva tähän - ikkunasta kun kurkkasin, niin lumitöitä olisi tiedossa myös tänään, joulukuun kuudentena... oikein tunnelmallista, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
t. Saara

2. marraskuuta 2010

Onkohan joulu jo myöhässä...


...kun joulukauppa aukeaa vasta marraskuun puolella... Marraskuun ensimmäisinä tunteina, yön pimeyden "suojissa" vaihdoin nettisivujen värityksen talviasuun ja joulutavaraa siirtyi vähitellen päivänvaloon, ja tuntuu että olen jo myöhässä. Joka vuosi tontut hyppäävät esiin aikaisemmin. Adventtikalentereita näkyi jo lokakuun alkupuolella. Suklaa on hyvää, mutta alkaako ne luukut jo lokakuulta? ;) Tai oikeammin, säästyykö se kalenteri kuitenkaan joulukuulle asti?


Tykkään joulusta ja kynttilät ja tuikut lämmittävät mieltä kyllä jo paljon aiemminkin kuin vasta marraskuulla. Ja koska glögi on hyvää, niin miksi kummassa se on vain jouluajan juoma! "This Glock thing-" kuten eräskin amerikkalainen juoman nimesi, "-this is wonderful."

Ehkä joulufiiliksen aikaistumiseen auttaisi, jos olisi edes pakkasta, mutta ei täällä vielä. Joulu kun voi aivan hyvin olla vaakasuoraan vihmovaa sadetta ja sysimustaa pimeyttä, ja nurmikko viheriöi läpi vuoden - ainakin kauempana saaristossa, jos ei ihan meillä.
Hmm... no mutta, eikös se joulusää (ja niinollen myös joulunodotus) ala sitten jo syyskuussa, ensimmäisten myrskyöiden aikaan? Sittenhän voisi ottaa glögit esiin ja kulkea jouluvalot kaulaliinana heti, kun ensimmäiset lehdet tippuvat.

Tai sitten joulutunnelmiin siirrytään kuten tänäkin vuonna- marraskuusta lähtien kahvin kanssa on piparkakkuja. :)

Syys/joulu -terveisin,
Saara

10. lokakuuta 2010

Vanhat pois ja uutta tilalle


Se on varmaan se hamsterigeeni, kun huomaa että joskus on vaikea luopua tavaroista, joistain tietyistä nyt ainakin, ja vieläpä sitten ryhdyin tällaiselle alalle... pitäisi laittaa punakynällä ylös ne ajat, kun on laitettava hännänhuiput alekoriin. Vaikka vähän kirpaiseekin. ;) Ja siitä ei sitten lipsuttaisi. Otan siis mallia isommista, ja laitan kausialen nyt pystyyn.
Se on kyllä onneksi näin e-kaupassa vähän helpompi juttu, se tavaroiden "kantaminen" alekoriin, kuin ihka isossa kaupassa.

Uutta tuleekin nyt viikottain, joten tilan raivaaminen onkin paikallaan.
Lokakuun aikana on odotettavissa pientä sisustustavaraa mm Weisteeltä, tekstiileitä Ruotsin puolelta... Olikohan koristepalikoitakin tulossa nyt vaiko marraskuulla...? Hmm... (pistä muistiin: ensi vuodelle hankit kunnon viikkokalenterin) Tarkkaa aikaa ei kaikille erille ole tiedossa, mutta "tässä joskus" ja "näillä näppäimillä"...

Kuulin, että jossain olisi jo joulu aloitettu? Ihan en vielä lokakuussa osaa asennoitua joulufiiliksiin, mutta talvisempaa ulkoasua täytyy jo miettiä. Taidetaan sitten pukea puoti siniseen sävyyn, pitkästä pitkästä aikaa. Ja sitä odotellaan me nyt vielä marraskuulle. :)

Tunnelmallisia syysiltoja,
t. Saara

1. lokakuuta 2010

Hyvää synttäriä, BR! :)


Me ollaan nyt kaksi vuotta. Sehän tuntuu hirveän lyhyeltä ajalta, ai vasta kaksi vuotta on mennyt... eihän se ole yrityksen iäksi mitään... ja toisaalta tähän on mahtunut jo vaikka kuinka ja paljon. Kaksivuotias pysyy jo varmasti jaloillaan eikä heti varsin muksahda nurimmiten. Tämäkin synttärisankari alkaa myös jo seistä omillaan, vaikka pahaan taantumaan syntyikin.
Tai niin ainakin viisaammat osaavat sanoa.

Kuluneen vuoden aikana on availtu ovia Eurooppaan ja kävijämäärät ovat olleet tasaisesti kasvussa, mikä tuntuu aika merkilliseltä... markkinointi kun on niin huonoissa kantimissa edelleen, myönnän. Ja mitäs opiskelinkaan silloin joskus... höm.

Uusin ystävämme, tanskatar Miss Étoile sanoo niin sopivasti; Life is sweet. Yksinkertaisesti. Se on, kun sen antaa olla. Jospa itsekin osaisi olla ottamatta stressiä melkein joka asiasta, tähän asti kun on jo päästy.

Olen ylpeä tästä kaksivuotiaasta, sehän osaa sittenkin. :) Isot kiitokset kaikille, jotka olette käyneet katselemassa, ostamassa, "hypistelemässä" tai muuten vaan laittaneet viestiä.

Synttäriterveiset kaffen ja keksien kera, :)
Saara

23. syyskuuta 2010

Retrokukkia ;-)




Tehtiin pieni loikkaus jo tutuista pastelliväreistä näihin turkoosin ja vihreän sävyihin. Valmistajan nimi, Modern House, tuntui jo siltä että tuskin on meille mitään kivaa... mutta näihin Verona -astioihin ihastuin heti siltä istumalta! Näitä löytyy vihreänä, turkoosina ja mustana.



Kova on välillä "henkien taistelu", tosin vain itsensä kanssa, kun yrittää pitää tyylin yhtenäisenä. Ajattelin, että ensimmäistä kertaa tulikin jotain mustaa puodin valikoimiin. Mutta hei eihän se niin ollutkaan... onhan metallituotteissa paljonkin mustaa väriä... eli linja pitää vaikka mutkitellen. Ja noi kukat nyt vaan on kivoja. :)

Terveisin,
Saara

8. syyskuuta 2010

Omppuja, sieniä ja kahvia


Matalakiitoa koko loppukesä! ... niin kiire tuntuu välillä olevan ettei ehdi tähän "kahvihuoneeseenkaan" istahtaa. Tänä aamuna herätys olikin sitä kalseampi, kun kahvi oli päässyt loppumaan... no nyt on kriisistä selvitty ja kupponen kuumaa kädessä.
Kiireilyä lisäsi loppuvuoden tavaratoimitukset, jotka on nyt vihdoin saatu osapuilleen sovittua ja enää odotellaan vain kuormalasteja tuolta ja täältä, enimmäkseen Tanskasta, hiukan myös Ruotsista, kodikasta ja tunnelmallista on tulossa, mutta niistä enemmän kun on jotain konkreettista esitellä. ;) Tällä viikolla tulee kuitenkin jo pieni erä servettejä, joita on tosiaan useampikin toivonut esille. Toivottavasti mallit miellyttävät - tykkään kovasti ainakin itse!

Mitä kaikkea muuta onkaan tässä ollut...?
Meidän "oma" elokuinen Itämerikeräys (eli 5% jokaisesta tuotteesta) sai kasaan osapuilleen parisataa euroa, tarkalleen laskettua summaa odotellaan vielä hetken aikaa, ja summan tilitän tämän kuun aikana eteenpäin John Nurminen -säätiölle. ** Kiitos tuosta on tietenkin jokaiselle asiakkaalle, jotka elokuun aikana ostoksilla kävivät... :) Seuraavan kerran yhteishyvään lahjoitetaan joulukuun tienoilla, kohde tarkentuu tuonnempana. Mutta koska Joulu on lasten juhla, niin siitä voi jo jotain päätellä. ;)

Facebookin puolella taidan järjestää arvontoja tästä eteenpäin aina viisikymppisten välein, eli pian tullee täyteen 250 ja sen jälkeen 300 ... niin taas kolmensadan kohdalla lahjakortin saa joku onnellinen FB-ryhmän jäsen. Jokin näpsäkämpikin tapa arvontoihin voisi tietysti olla hyvä, mutta toistaiseksi näillä mennään.

Kiireen keskellä on otettava itseä niskasta kiinni ja suunnattava välillä jonnekin ihan muualle, kuin varastoon tai tietokoneelle tai postiin. Omppuja jo keräsin, seuraavaksi sienimetsään siis! :D Touhua jota joskus "nuorena" eli pari vuosikymmentä takaperin inhosi yli kaiken. Täällä meilläpäin kasvaa keltaisia tatteja, joista näin näyttöpäätteen välityksellä kuvan teillekin jaan... nämä ja kymmenen miljardia kaveriansa.



Ja ai niin herkullinen, kokonaiset kolme tähteä on tälle annettu. Voita, kermaa, suolaa, ripaus currya ja ehkä vielä pienempi ripaus valkopippuria. Hyvää on. :)



** 22.9. Itämerirahastoon lahjoitettiin tasan 200 euroa.

13. elokuuta 2010

Hamsteri joulutunnelmissa


Taas on tovi vierähtänyt edellisestä postauksesta. Illat ovat jo pimentyneet, ja heinäsirkat ovat saapuneet viulua soittamaan iltaisin. Kilpaa sirittävät pimeässä illassa, pienet perhoset lyhdyn valossa, syksyä kohti kuljetaan...
Täytyy (tai saa) miettiä jo jouluakin, sain juuri aikas ihastuttavan tanskalaisen valmistajan joulukuvaston, josta ei tiedä että miten valita kauneimmat... tuikkuja, palloja, vai jotain muuta? Vai saisiko ottaa vaan kaikki: hamstraan nurkat täyteen ihanuuksia, kaikki kiiltävät, välkkyvät, hohtavat ja kimaltavat!
...Joulu taitaa olla meillä siis aikas kimaltelevainen. Ei se tainnutkaan olla hamsteri, joka tässä suunnittelee, vaan harakka.


28. heinäkuuta 2010

Upea luonto oven takana

Talvi oltiin niin tiiviisti lumen keskellä, että ympäröivä maisema melkein unohtui neljän seinän ulkopuolelle - melkein, sillä naavapartaisen aarniometsän laidalla luonto ei koskaan ole oikeasti kovin kaukana. Kesällä on kuitenkin päässyt nauttimaan ihan todella luonnosta, muutoinkin kuin vain ikkunan läpi. Meren rannalla, rutikuivassa käppyrämäntyisessä metsässä, paahteisella kalliolla... Saaristomeren luonto on kaunista, välillä eksoottistakin, kun on osan elämästään sisämaassa asunut. Jättiläisen kivenheiton päässä meiltä kotoa, saariston rengastien varrella on Lenholman luontopolku, jossa asustaa ikivanhoja tammia, ja tammien keskellä ties mitä eläimiä - taitaa olla ainakin mäyriä, kauriita ja korppeja.
Ja sieltä "enttien" keskeltä kun siirtyy aavan meren rannalle... olen aina tykännyt meren tuoksusta ja lokeista. Joillekin ne lokit tuovat kyllä mieleen jotain ihan muuta kuin suolaisen raikkaan tuulen ja aallokon ;) ...Lyhyen kesäloman aikana yritin saada meduusoita kiinni kameralla, mutta johtuisiko helteistä, etteivät näyttäytyneet pintavesissä... tosin viimeksikin näin niitä niinkin myöhään kuin lokakuun alkupäivinä, joten täytynee odotella viileämpiä vesiä.

Tuntuu useinkin upeita maisemia tai jotain pientä luonnon yksityiskohtaa ihastellessa siltä, että tämän säilymiseksi pitäisi tehdä enemmän, vaan mitä? Kesäloman loppumetreillä onnistui kuitenkin auringossa kypsymään ajatus, että elokuun aikana autetaan Itämerta. Vaikka ollaankin vain pisara meressä, mutta pienistäkin puroista jotain kertyy, kuulemma.

Lenholman luonnonsuojelualue ja laitumia

Tammihaka

Näyttää hiljaiselta, mutta siellä on piilossa jotakuin satoja lintuja.

Yksi monista "enteistä". Mittasuhteet eivät näy tässä mitenkään oikein...

...ikää on monen monituisia vuosia, parrakkaista oksista,
rypyistä ja juonteista päätellen.


Auringonvalo ei ole ylettänyt puunjuurelle pitkään aikaan.

Yhtäaikaa sileä ja rosoinen rantakallio;
kalliolla ei aaltojen vietävänä kasva mitään...

...pinnan alla sen sijaan on ihan eri juttu.
Osa levistä kertoo hyvää tarinaa, osa huonoa.


Airiston aavaa ulappaa...

...ja upea hellekesä!

5. heinäkuuta 2010

Pehmoisia peittoja... helteellä ;))




Näille ei juuri nyt ole käyttöä, ei ainakaan ihan päiväsaikaan... mutta illat pimenevät jo. ;)) Ihania torkkupeittoja tuli muutamassakin eri värissä - vielä tummansiniset, punaiset ja vihreät odottavat kuvaamista...
Jotenkin tuntuu tuo aika menevän siivillä. Varastoakin saatiin entrattua viikonlopun aikana, ja puutarhurointi vie kivasti aikaa sekin... Mutta siitä enemmän toisessa blogissa. ;)

t. Saara

1. heinäkuuta 2010

Alvituksia


Kaikenlaista kivaa se verottaja keksiikin. ;) No nyt on vihdoin saatu jokainen tuote räpellettyä läpi. En halua edes kuvitella millainen on työ kaupassa jossa on kymmeniätuhansia tuotteita. Tai en oikeastaan osaa tähän aikaan kuvitella noin isoja lukuja ylipäätään.
...Eilen kovasti mainostamani kuvat ovat vielä kamerassa :/ mutta tänään saanen lisäkuvia päivitettyä noista Au Maison -jutuista. Keksittäispä pian sellainen kosketusnäyttö, että voisi sormenpäissään tuntea nuo kohokuviot 8)
No, nyt nukkumaan... X)

t. Saara


30. kesäkuuta 2010

Kiemuroita ja koukeroita


Kuvauspäivä! :)

Eilen iltapäivällä saapui kuorma Au Maisonilta, aikas huisan hauskoja pikkujuttuja sieltä aaltopahvin sisältä paljastui. Iloisen värikkäitä, näistä tulee hyvälle mielelle. Eli kameran ja tietsikan kanssa vietetään tämä aurinkoinen päivä... ;) - kuulumisiin!

t. Saara

21. kesäkuuta 2010

Kukkaloistoa, kuninkaallisia ja kesäfiilistä


Jo on taas pitkä aika vierähtänyt edellisestä postauksesta! Ruotsalaista häähumua on ollut ilmassa nyt viimeaikoina, ei ole siltä voinut välttyä kukaan. ;) Ihanan romanttiset häät! Aasinsiltana siihen, täällä on humusteltu Gripsholmin kuormaa odotellessa... Gripsholm kun on nimensä saanut erään kuninkaallisen linnan mukaan, ja vieläpä oikein kaunis linna onkin!

Liekö syynä naapurivaltakunnan hääkiireet, kun tuntuu että olen odotellut kuormaa jo jonkin aikaa saapuvaksi ;) tai ehkä olen itse vain malttamaton. Luultavasti enemminkin tuo jälkimmäinen syy.

Tulossa on siis niin romanttisia ja perinteisiä tilkkutäkkejä, ainakin vaaleanpunaisia, vaaleansinisiä, beigejä... olikohan vielä joitain? Tapani mukaan en tarkkaan muista edes mitä olen tilannut. Varmuudella saapuu ainakin tuo ylläoleva kuosi, vaaleanpunainen Linn. Kun ei muista, niin aina yhtä ihania yllätyksiä on tiedossa sitten, kun laatikoita pääsee vihdoin avaamaan. ;)

...ja tosiaan, myös Tanskanmaalta odottelen kuormaa. Siellä on mukana mm upeita, käsinmaalattuja puurasioita Au Maisonin kokoelmista... Tässä maistiaisiksi kuva laatikoista, joissa kaunis sävy "Orchid". Mikä voisi olla kesäisempää!

Jos joskus maanantai on hyvä päivä, niin tänään. Aurinko paistaa, juhannus lähestyy, ihanilta asiakkailta mieltä lämmittävää palautetta :)
...Ensimmäinen juhannusruusu aukesi meillä eilen, joten toivottelen tässä samalla kaikille jo nyt upeaa keskikesän juhlaa, siltä varalta että seuraava blogipäivitys venyy taas ties mihin saakka-! ;)

Aurinkoista viikkoa kaikille :)
toivottelee Saara

13. toukokuuta 2010

Kukan päivä


Helatorstai ja Kukan päivä... kukkia ei monenlaisia ulkona vielä kasva, mutta sain asiakaskirjeeseen sentään sinivuokkoja esiintymään. ;)



Kukkia on tulossa pikapuoliin myös muutamiin kylppärituotteisiin; keraamisia kannuja ja saippuapulloja. Ja tietysti myös päiväpeittoja, kukka- ja tilkkupeittoja vielä Ruotsin puolelta odotellaan.

Toisaalta nyt poistuu yksi tuoteryhmä kokonaan, ja toinen laajenee.
Valikoimat on yllättävän vaikea pitää "järkevissä" uomissa... Monenlaista on toivottukin, ja ihanaa tavaraa on valmistajilla vaikka kuinka, mutta eihän se kaikki minun pikku puotiini mahdu, ei vaikka miten yrittäisin, tiivistäisin, pinoaisin, kasaisin tai vaikka kekoaisin... Ei onnistu! On vain käytännön pakko valita joidenkin välillä... Lasipurnukat saavat siis tällä erää väistyä.
Ja kun jonkin tositosi hyvän tuotteen löytää, siitä haluaa pitää kiinni, kuten piakkoin laajentuvasta liinavaatepuolesta voi päätellä. ;)

1. toukokuuta 2010

Työn juhlaa...

...eli oikein hyvää Vappua! Sumuista, sateista ja työntäyteistä, siitä on tämän vuoden kevään juhla tehty.
Pitkä aika menikin taas edellisestä postauksesta... tällä välin on avattu englanninkielinen puoti, paketoitu tottakai ahkerasti ja lisätty sivuille pieniä pussilakanoita... Cotton Candy -tuotemerkin tekstiilit ovat nimensä mukaisia, pehmoisia ja suloisia kuin hattarat. Voi kun tulisi joskus tulevaisuudessa nettikauppaankin hypistelymahdollisuus, joidenkin ihanuuksien kohdalla se olisi ihan ehdoton juttu! ;D



Kun kerran kevään juhlaa tämä päivä on, vaikka nyt ei niin uskoisi, niin kevätkauden avajaiset voisin pitää myös vanhassa ruusu-piha-unikko-ötökkä-blogissani... Kamera käteen ja katsomaan, mitä ulkona kasvaa. - (ei juuri mitään, mutta ei kerrota sitä "kilpailevalle puutarhurille" eli äidilleni. ;) ) Zoomaus ja harkittu rajaus tekee ihmeesti viidakkomaisen kukkapaljouden tuntua...
Jep, ulkoilemaan, heti kun kamera pärjää ilman sadetakkia. ;)

9. huhtikuuta 2010

Yrttien tuoksuttelua

Tämän päivän tulokkaat ehdin kuvata juuri ja juuri ennenkuin alkoi hämärtymään, ihanaa että päivät pitenee (eikä vain valokuvaamisen vuoksi)! Yleensä kuvaaminen "tuoksuu" pakkauspahvilta, kuplamuovilta, teipiltä... Nyt ilmaan jäi ihana sitruunan, limetin, basilikan ja oreganon tuoksu... taisi jäädä itse aihe paitsioon vihannesten ja hedelmien väriloistossa. Ja nälkä tuli. Tänäänpä sitten herkutellaan -yllätys yllätys- tuoreilla yrteillä ja paprikoilla. ;)

27. maaliskuuta 2010

Melkein kuin loma :)


Ollut ja mennyt satamalakkoilu on rauhoittanut tätä puodinpitoakin jossain määrin. Uusia tuotteita ei ole tarvinnut suurin määrin sivuille päivitellä, mutta kyllä tässä odottelen jo että koskahan ne kuormalavalliset pihaan ennättää. Sitten on jo hyvästit tälle leppoisalle ololle ...jotta ei aika kävisi pitkäksi (no eihän se koskaan... ;)) niin aloitin uuden urakan... sivuja olen pikkuhiljaa saanut englannistettua, ja kun oma tankeroenglanti ei näyttänytkään kovin kivalta - niin loppujen lopuksi päätinkin vielä ottaa ammattilaisen avuksi.
Huhtikuun puolella on tarkoitus avata ovet myös Suomen ulkopuolisille asiakkaille, ei karmit kaulassa maailmanvalloitusmeiningillä kuitenkaan ;) vaan ensin alkuun varovainen askel ihan vain Eurooppaan. Tervetuloa, Bienvenue. ;))

8. maaliskuuta 2010

Normipäivä, normipäivä.



Kummasti se koko päivä menee johonkin. Tänään on lavallinen tavaraa purettu varastoon ja kuvattu, pienennetty kuvat ja päivitetty teksteineen sivuille, viety viikonlopun tilaukset postiin ja ilmoitettu vastaanottajille, käyty laittamassa yksi postaus feisbuukkiin ja metsälenkilläkin pyörähdin.
Päivä menee nopeasti, kun tekee jotain mistä tykkää.
Eli normipäivä, hyvä päivä! :)

Vielä kun joku siivoaisi.

6. maaliskuuta 2010

Ruusuinen kevät

Viimeinkin saapui kauan odottamani ruusulasti Tanskanmaalta! Osa peitoista tulee vielä myöhemmin, mutta nyt jo sai esimakua ihanista vintage-tyylisistä kuoseista...



Jospa meillä olisi oikein iso kartano, (ja vähemmän tyynyihin fiksautuneita koiria), pitäisin nämä kaikki itselläni... ;) Tänään on oikeastaan ensimmäinen kevätpäivä, kun aurinko on jo niin lähellä että lämmittää ihan. Ruusuista voi nauttia näin sisällä, kun ne oikeat ruususet nukkuvat lumen alla...

...Vanhanaikainen sisustus yleensä jakaa mielipiteet, sitä joko vihataan tai rakastetaan... joku pitää ruusuja mummomaisina, joku toinen näkee koristeellisissa kuvioissa tuulahduksen wanhaa maailmaa. Ja maku voi myös muuttua, kuten itsellä. ;) Muotoilijaksi opiskellessa kauniina piti vain itse muotoa; jos toimivan esineen muoto itsessään oli esteettinen, oli päämäärä saavutettu. Koristelu ilman funktiota nähtiin turhana, ja edelleenkin muotoilijakoulutus painottuu hyvin pitkälti vanhojen 50-luvun mestareiden perinnölle.
Pekka Korvenmaa kiteytti tämän kerran hyvin, miten suomalainen estetiikka on siirtynyt "pakotetusta niukkuudesta suunniteltuun niukkuuteen".

No valitseepa kotiinsa sitten rönsyjä tai niukkuutta tai mitä tahansa, pääasia että itse kodissaan viihtyy, vai mitä! :)

21. helmikuuta 2010

Kaikkeen tottuu...


...jatkuvaan pakkaseenkin. -14 mittarissa näytti tänä aamuna leudolta, ohoh, enää tuon verran. Hyvä päivä (jälleen) tehdä rauhassa sisähommia, päivittelen sivuille piakkoin saapuvien tuotteiden tietoja, siltä osin kuin mittoja ja muita perustietoja valmistajilta on etukäteen saatavilla. Kuvauksia voi kirjoitella tarkemmin tietenkin vasta, kun on tuotteet saanut itselle ja purkanut laatikot auki ;) Värien kuvaaminen ja yhtälailla sanallinenkin kuvailu onkin haastavaa... kamera kun ei aina suostu tallentamaan luonnollisia värejä, ja väreihin vaikuttaa vielä sekin kuvaako ulkovalossa, sisävalossa, paistaako ulkona aurinko vai ei... saatika sitten että värit näkyisivät vielä näytölläkin kuten pitää. Ja miten voisi kuvailla vaikkapa raikkaan vihreää sävyä, sellaista lehdenvihreää, ei koivunlehden- vaan ennemminkin mistelinvihreää, ei niinkään maanläheistä eikä murrettua, mutta kesäistä, rehevää ja ruohontuoksuista... Joskus tuntuu siltä, että olisi avuksi omistaa viinintuntijan sanavarasto. ;))

Tällä hetkellä kaikki on vain valkoista, niin sisällä kuin ulkona. Raikkaankirpeää, jäänkirkasta ja lumituiskuisen valkoista. Puhtaanvalkoista.

14. helmikuuta 2010

Valentinen päivä


...ja laskiaissunnuntai! Kumpi meneekään herkkusuun ajatuksissa edelle... kumman muistin ensin; Ystävänpäivän vai laskiaispullapäivän. Tietysti ystävät(kin) ovat tärkeitä... ;) tärkeämpiäkin kuin pullat, toivottavasti-! Parhaimmillaan ystävät ja pullat ovat kuitenkin yhdessä, eikös juu. Itse vain asuu tuntien pakkasmatkojen päässä useimmista ystävistä, ei ekstempore-pullakahveja tule harrastettua. :/ ...tänään kuitenkin on tiedossa siis pullien leipomista ja herkuttelua!
Internet kyllä helpottaa yhteydenpitoa... ja on toisaalta laajentanut ystäväkäsitettä niin, että ystäviä/kavereita voi olla vaikka satoja. Myös BR on saanut itselleen naamakirjan puolella ystävyksiä jo jokusen kymmenen, aikas hauskaa. :)

Vaikken omistakaan pulkkaa, niin keväthangille kahlaamaan täytyy mennä, laskiaista viettämään sillä aikas ihanan kirpeä päivä on tulossa. Ja kamera mukaan tottakai. ;)

Hyvää ystävänpäivää, ystävät lähellä ja kaukana!
toivottelee Saara

6. helmikuuta 2010

Tyhjä kangas


...tuttu ongelma kaikille, jotka piirustusta ovat harrastaneet. Mistä aloittaisin?
Vihdoin päätin (ja sain aikaiseksi) laittaa täten pystyyn puodin oman blogin, jota on jo ehditty toivoakin. Paineita niskassa siis. ;) Mistä mielenkiintoisesta sitä sitten kirjoittaisi... Pienyrittäjän arki kun ei nyt ole kovin erikoista, tai ei ainakaan jännittävää; työntäyteistä ja usein niin kiireistä, vaikka sitä ei hetimmiten ehkä uskoisi. Etenkin kun kyseessä on verkkokauppa. Ehkäpä näistä tavallisista kiireistä ja muusta asiaan liittyvästä voisin tarinoida - jos ei muuten niin itselle muistiinpanoiksi, missä ollaan ja minne mentiin. Vuosien päästä voinen sitten ihmetellä, mitä on tullut tehtyä... ja mitä olisi voinut tehdä toisin? (Ikuinen "optimisti", hih!)
Eli tälle tyhjälle kankaalle maalailen kuvaa pienestä puodistani, vaan onpa tämä alku hankalaa. ;)

Mutta jospa siirryn asiaan, ensimmäiseen Ihan Oikeaan Asiaan tältä vuodelta; sattuipa olemaan vapaa viikonloppu Forma-messujen aikaan, ja lumituiskuisesta (todella, todella huonosta) ajokelistä huolimatta käytiin paikan päällä pyörähtämässä. Matka ihmisten ilmoille meni hitaasti, perillä sitten "juostiin läpi" vilkaisemassa miltä kevät näyttää ja mitä on luvassa... tarjonta on edelleen valtaosaltaan hyvinkin romanttista ja rustiikkista. Modernimpi tyylisuunta oli auttamatta paitsiossa, vaikka sitäkin toki löytyi! Ihastuin kotimaisiin, suloisen pastellisävyisiin lasten vuodevaatteisiin, näitä nähdään puodin puolella keväämmällä aivan varmasti. Valurautaa ja wanhanajanpatinaa on luvassa myös, voisipa melkein sanoa että tuttuun tapaan!
Siinä kiirehtiessä osastolta toiselle, kävi häivähdyksenä mielessä, mihin jäi viime vuoden messuteemana ollut Slow? Toivottavasti se ei ole ihan unohtunut; että edes pääosin kiireetön elämä, itse lähiruoasta tehty arkiruoka ja leppoisa yhdessäolo ovat niin itsestäänselvä osa meidän tavallisessa arjessa, että slow lifen mainostaminen ei vain ole tarpeen.

...aloitetaan sillä, että otetaan kuppi kahvetta!
terkkusin Saara