21. marraskuuta 2012

"Pienet yritykset hukassa somessa"

Jo vanha uutinen, josta piti kirjoittaa heti kun se julkaistiin, mutta blogipäivitys jäi luonnoksen asteelle - kävi juurikin kuten artikkelissa pienyrittäjien sanotaankin toimivan. ;) Emme panosta tarpeeksi someen.
Ylen uutinen: pienet yritykset hukassa somessa

Facebook, blogi ja twitteri vaativat tuon uutisen mukaan aikaa, aktiivisuutta, ennakkotyötä. Niinpä... Ja itselläni Facebookin ja blogin päivittäminen on kiinni ihan vain ajasta. Ei ole kyse mielenkiinnon puutteesta tai siitä, ettenkö ymmärtäisi tällaisen viestinnän merkitystä.

Edelliset vuodet tein kahta työtä eli kutakuinkin ympäripyöreää päivää, ja jos vaihtoehtona on sänkyyn kaatuminen ja edes kuusi tuntia koomaunta, toisena vaihtoehtona vielä koneen ääreen istuminen ja somessa sompailu, niin ei tarvinne arvata kumpi vei voiton.
Tässä kuussa olen ehtinyt kuitenkin jopa kolme blogipäivitystä! Ylläolevan artikkelin mukaan sopiva blogipäivitystahti olisi pari kertaa viikossa, eli vielä on varaa kiristää tahtia.

Luulen että hyvinkin monella yksinyrittäjällä on sama ongelma. Kokoaikaisilla yrittäjillä vielä enemmän, kuin kaltaisellani osa-aikaisella. Ei yksinkertaisesti ehditä panostaa someen, ainakaan kunnolla, kun yrityksen kaikki työt ovat yhden ihmisen harteilla. Tämä todellisuus tuntuu monilta neuvojilta unohtuvan.

18. marraskuuta 2012

Kurkistus Jouluun...

Niin sanottu joulupuoti alkaa olla valmis. Jostain kumman syystä olin tilannut vain muutamaa erinäköistä nissetonttua, samannäköisiä on monta. Piti olla enemmän "vaihtelua". No tilaillaan sitten lisää, jos kysyntää kovin on.

Paketista ponkaisi esiin mm tällaisia Magnus -nissejä.

Morjens!
Lainaan verkkokaupan puolella vielä valmistajan kuvia nisseistä, kunnes saan kaikki itse kunnolla kuvatuksi, edustavammin kuin juuri pahvilaatikosta heränneenä.

Onkohan niin kuten luulen, nämä Mailegin nisset jakavat ehkä vähän mielipiteitä? Aikaisemmin vähän vierastin tuota suippohattuista olemusta, mutta on näitä jo meillekin kotiutunut. Nyt jo tykkään tosi paljon, aika symppiksiä ovat. Pitäisi varmaan kaivaakin omat nisset naftaliinista esiin, niin ehtii joulujutuista kotonakin nauttimaan vähän kauemmin... :)

10. marraskuuta 2012

Miten nimi keksittiin


Synttärit ja nimpparit on puodilla aika lailla sama juttu. Jonkun kerran on kysytty, mistä (tai miksi) tuollaisen nimen keksit.

Kovin mutkikas ajatuskuvio sen takana ei ole (missä tässä firmassa nyt olisikaan, mutkikkaita ajatuskuvioita...).
Reilu neljä vuotta sitten mietin sopivaa nimeä, ja tuotteiden tyyli oli tuolloin vielä tarkoitus olla romantillinen; suuri osa itsetehtyä, wanhanaikaisilla kuoseilla jne ja koska melkokovastipaljon tykkään ruusuista, päätin että nimessä on (ei niin omaperäisesti) ruusu. Nimi piti olla ulkomaankieltä, sillä onhan verkkokaupan asiakkaista osa myös Suomen ulkopuolelta. Tämän etuliitteeksi halusin vielä jonkin adjektiivin, no vaikka värin. Ei hailakkaa, vaan väreistä hehkuvimmat kuten punainen, auringonlaskun oranssi ja viininpunainen... Red, Auburn ja Burgundy. Näistä tuo jälkimmäisin voitti, omasta mielestäni se kun oli vielä helppo lausuakin, ihan tönkkösuomalaisittainkin. No, olen huomannut tämän oletuksen vääräksi, kun tavaan nimeä tai nettiosoitetta kerta toisensa jälkeen... tai kun puhelinmyyjä pyytää saada puhua Rose Brugundin tai Bargandin kanssa.

***
Olisi se voinut yksinkertaisempikin olla... eikä enää ole itsetehtyä lainkaan, ruusuista ja wanhanaikaistakin vain joskus. Mutta tällä mennään (kunnes kyllästytään? ;))

7. marraskuuta 2012

Joulupuoti aukeaa... myöhässä?

Kiirettäkö pitää, kun vasta nyt marraskuun alussa on ehditty tehdä tilauksia joulua ajatellen? Nissejä on tulossa jonkin verran, koska niistä tunnutaan tykkäävän (ja kovasti tykkään itsekin) sekä joitakin uusia tekstiileitä vaikka pukinkonttiin. Joulupuoti aukeaa tätä menoa vasta tammikuussa ;) ...paitsi jos Päätän että marraskuun lopulla täytyy olla jotain sivuilla esillä. Tavarantoimittajat ovat kyllä ripeitä, sen sijaan puodin valokuvaaja, sivujenpäivittäjä ja ulkoasun fiilaaja ei ole.

Myöhässä olen ja pahasti, jos kollegojen tahtia katsoo. Taisi olla ihan lokakuun alkupuolta, kun ensimmäisen jouluisen tv-mainoksen bongasin. Ja ulkona paistoi lämmin syysaurinko. ;)

Ja tosiaan synttäriarvontakin on vihdoin käynnissä - en oikein itsekään tiedä milloin on varsinaiset puodin synttärit, lokakuuta se taisi olla kun y-tunnuksen sain, mutta joulukuun alussa silloin neljä vuotta sitten aukesi verkkokauppa. Siinä välimain, marraskuulla vaikka tällä kertaa olkoon ne synttärit.

Arvontapalkinnoksi tulee Talo &Koti -lehden vuosikerta yhdelle onnekkaalle, ja toivotan onnea jokaiselle osallistujalle tasapuolisesti! :)






14. syyskuuta 2012

Pah, väärä järjestys...

...siis kun ennen joulua ja edellä mainittuja nisse-tonttuja tulee vielä puodin synttärit. ;))

Viime vuonna pidettiin synttäriarvonta ja voittaja sai tuolloin Toivekoti & Puutarha -lehden vuosikerran. Samanlainen pieni palkinto voisi tänäkin vuonna olla, kerran (vuodessahan) ne synttärit vain on, lehti ilahduttaa koko vuoden (oi, ihan kuin mainos). ;)

Viimevuotiseen valittu lehti on tosi kiva, mutta ihan vain vaihtelun vuoksi, ettei nyt vaan juututa rutiiniin, kokeillaan joku toinen tällä kertaa. En vaan ole päättänyt, mikä...  Glorian koti? Maalaisunelma? Talo ja Koti? Sisustusaiheinen, tottakai, vaihtoehtoja vain on niin monta hyvää. Ehkä sitä täytyy kysyä FB:n puolella.

Piti ihan käydä tarkistamassa. Neljä vuotta jo tulossa täyteen. Mahtava juttu, kiitos siitä kuuluu teille kaikille puodissa pyörähtäneille. ♥

Melkoisen hulppeat synttärikahvit olisi nämä. Nam!
(Tämä ei ole normaali aamupalani (jos joku erehtyi luulemaan ;)) vaan kuva on napattu täältä.)

10. syyskuuta 2012

Monta, monta yötä jouluun on

Pitkästä aikaa on aikaa kirjoitella muutama rivi! Nyt on pakko jo myöntää, ettei se kesä koskaan tullutkaan (mikäkesä?), joten joulua pitäisi jo miettiä. Luulenpa, että Mailegin nissejä saapuu marraskuussa kaupan sivuille, mutta lähes kaikki muu joulukoristelu jäänee puodista pois nyt kokonaan. Ei valitettavasti tule enää lasikoristeita, vaikka ne ovatkin ihania, yritän pysytellä kankaisissa jutuissa. ;)) Ehkä kuitenkin kaitaliinoja tai muuta jouluista? Punaisia keittiöpyyhkeitä, tonttukuoseja... voi huoh, ei tähän osaa vielä asennoitua...
Kyyhkyläiset toppamyssyissään. ;)
Tilaisiko joulukalentereita, entä kuusenkoristeita... sitten vielä jotain pikkujoululahjoiksi asiakkaille... Jospa sittenkin jätetään hautumaan. ;) Vielä kun tarkenee ilman toppiksia!

9. toukokuuta 2012

"Mihin siinä oikein aikaa menee"

Tavallinen työsarka näyttää suunnilleen tältä.
Minulta on kysytty, mihin tässä nyt aikaa menee. Verkkosivuthan vaan olla möllöttää eikä niitä tarvitse joka päivä avata, kuten "oikeaa" kauppaa. ;)

Usein kirjanpito kuvitellaan kaikkein työllistävimmäksi osaksi. Mutta itse asiassa se vähiten minun aikaani vie, kun kirjanpidon hoitaa tilitoimisto.

Laitetaans listaa, mitä muuta tässä täytyy hoitaa.

- tilausten pakkaaminen ja kuljettaminen Postiin ja Matkahuoltoon
- sähköposteihin ja kyselyihin vastaaminen
- ostotilausten tekeminen (myytävät tuotteet ja pakkausmateriaalit), saapuneiden tuotteiden purkaminen lavoilta ja paketeista
- tuotteiden lisääminen sivuille; valokuvaaminen (ennen kuvausta mm verhot ja tyynyliinat on silitettävä), valokuvien muokkaaminen oikeaan kokoon, tuotteiden mittaaminen, tuotekuvausten kirjoittaminen
- sivujen muu ylläpito; ulkoasun kuvien ja tekstien päivittäminen, uutisten kirjoittaminen, loppuunmyytyjen tuotteiden siivoaminen pois yms
- varastokirjanpito, varaston järjestäminen 
- inventaario (onneksi vain kerran vuodessa)
Ja usein myös tältä.
- laskujen maksaminen
- reklamaatioiden käsittely ja esim kadonneiden lähetysten kohtalon selvittäminen
- Facebook-sivun ja blogin päivittäminen (tämä kyllä on aika vähiin jäänyt)
- mainostaminen (Googlessa), sähköpostimarkkinointi, kampanjoiden yms ideointi (viime aikoina jäänyt kovin vähälle tämäkin)
- kuittien toimittaminen kirjanpitäjälle

Perustamisvaiheessa meni myös paljon aikaa käytännön selvittelyihin: softan, palveluntarjoajan, maahantuojien ja tukkumyyjien vertailuun. Liian mutkikas ja "käsinpäivitettävä" verkkokauppaohjelmisto vei ihan hirveästi aikaa, onneksi se on jo vaihtunut nykyiseen. Liian kimurantit tuotteet vievät todella paljon aikaa, pakkaaminen kun on hidasta muutenkin, ja särkyvien pakkaaminen eritoten. Vasta kantapään kautta on oppinut, että aikaakin pitää osata käyttää oikein, tai se loppuu kesken.

Kuvien lähteet: kuva 1, kuva 2

13. huhtikuuta 2012

Alkaa jo näyttää toisenlaiselta

Rustiikkinen hilirimpsus on pian kokonaan väistynyt puodista, ja tilalla on monensorttista tekstiiliä, nyt ollaan takaisin "lähtöpisteessä". Tekstiileihin kun piti alun alkaenkin keskittyä, mutta tulihan kokeiltua rautalankaromantiikkaakin.

Uusimpia printtikuvioituja lakanasettejä. Tykkään. :)
Hidasta on tämä näennäisesti pienikin muutos tehdä, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, että kevääksi sain jo pientä muutosta aikaan. Tekstiilien tuotekuvat ovat sitten monin tavoin haastavampia kuin kovatavaroiden, joten sivujen päivitys on jonkun verran hitaampaa... kuvat voi joutua ottamaan uusiksi kerran jos toisenkin. Mutta onneksihan on palautusoikeus, jos ei sävy kuitenkaan ole luonnossa sama kuin omalla näytöllä. ;)

Ulkonakin näyttää toisenlaiselta, vihdoin on kevät!

5. huhtikuuta 2012

Folionkirjavaa pääsiäistä!


(Nättejä sommitelmia en saa kuvatuksi sitten mitenkään, suutari pysyköön lestissään, olen tottunut tekemään "sommitelmani" ruskeisiin postipaketteihin, piiloon ja pois näkyviltä...)
Tässä kas näin mustanpuhuvalla taustalla todella "aurinkoisen ja kauniin" pääsiäisen toivotukset.

  
Ihana pieni kirpparilöytö (Löytö -sarjaa) ei pääse oikeuksiinsa, joskus toteutuvaan uuteen keittiöömme tahtoisin lasihyllyt ikkunan eteen... juuri tällaisia aurinkoisia päiviä ja värikkäitä lasiesineitä varten. 

 

Tuntuuko vain minusta siltä, että suklaa on parempaa värikkäiden kääreiden sisältä? Nam!
Oikein hyvää pitkää viikonloppua! :)

8. maaliskuuta 2012

Vaaleanpunainen onnittelu

Hyvät naistenpäivän toivotukset! Koska on ollut tapana onnitella naisia tänä päivänä, niin "onnittelukakku" sopii tähän päivään. Tuo vaaleanpunainen väri tosin on ihan sattumaa, sitä ei ole valittu tätä päivää silmälläpitäen vaan näitä nyt vielä jääkaapissa oli  ...kun onhan naiseus muutakin kuin vaaleanpunaista sokerikuorrutusta.


Mutta ihan kiva tapa aloittaa päivä. ;-)



26. helmikuuta 2012

Varastoa tyhjennetty, huh!

"Loma" on jo hetken aikaa ollut ohitse, olisipa sitä voinut vielä jatkaakin... ;) mutta eiköhän jo täydy palata takaisin nettiin. Sain onneksi jonkun verran aikaankin, inventaario on tehtynä, ja suurin osa poistuvista tuotteista on nyt tosiaan poistunut. Hyllyille on raivautunut tilaa kevään uutuuksille, ainakin lakanoille, verhoille, tyynyliinoille...

Tässä nyt pähkäilen, millä niitä hyllyjä sitten tarkalleen ottaen täyttäisi. Pussilakana-osastoa on ainakin varaa laajentaa, isojen ihmisten kokoa kun on esillä vasta kahta mallia, hah. :)

Kevään uusissa malleissa löytyy mm näitä nostalgisesti printtikuvioituja lakanoita.

Verhoissa värit ovat keväisiä, raikkaita pastellisävyjä...

...tai aivan kirkkaanvalkoista pellavaverhoa,
jonka läpi kevätaurinko pääsee valaisemaan.

 Pöytäliinoja ei ole ollut pitkään aikaan myynnissä lainkaan vähäisen menekin vuoksi. Ehkä ne vain olivat vääränlaisia. ;) Kuvan kaltaiset raikkaan raidalliset vaan kyllä houkuttaa, täytyy harkita uudestaan, jos näitä nyt kuitenkin vielä puotiin tulisi...

Jatketaan miettimistä, mutta nyt täytyy käydä lenkillä tuolla kevätauringossa. :))


25. tammikuuta 2012

Vihdoin toivotan hyvää uutta vuotta :))

Talvinen "hämähäkkikukka".

Kaikki on lumen peitossa, vuosi on alkanut kauniina - hurjaa vauhtia meni niin joulu kuin vuodenvaihdekin, alennusmyynnitkin jo loppua kohti kääntymässä, nyt vasta ehdin kirjoittamaan muutaman rivin tänne hiljaiseloa viettäneeseen blogiin.

Jo jonkun aikaa on kypsynyt ajatus uudenlaisesta ulkoasusta, tai oikeastaan valikoimasta, ja uudet suunnitelmat pääsevät käyntiin tämän "tyhjennysmyynnin" myötä: paljon tuotteita poistuu varastohyllyiltä nyt kokonaan ja keväämmällä ilme on toivottavasti jo hieman toisenlainen.

Viimein palaan siihen mitä tämän piti olla heti alkumetreiltä saakka, eli painopiste siirtyy tekstiileihin.
Loppurutistus vielä alemyynteihin ja sitten helmikuussa talviloma, puoti sulkee ovensa joksikin aikaa, inventoidaan ja suunnitellaan tulevaa. :)