23. lokakuuta 2011

Synttäriarvonnassa sisustuslehti

Hurjan kivaa huomata, että on saatu uusia lukijoitakin. Tervetuloa mukaan!
Puoti täyttää näin loppuvuodesta kolme vuotta, ja synttäriarvonnassa on Toivekoti & puutarha -lehden vuosikerta yhdelle onnekkaalle.
...Lehti on sisustusjuttuja ja puutarhurointia, vähän kuten tässä BR:n kahvihuoneessa, joten ajattelin siksi olevan sopiva palkinto tällä kertaa.
 (Oikea "syntymäpäivä" on joko lokakuussa, jolloin kauppa sai y-tunnuksen, tai joulukuussa, jolloin verkkokaupan sivut avautuivat. En tiedä kumpi sitten olisi oikeampi juhlapäivä, niin juhlistellaan vaikka tässä välimaastossa eli marraskuussa. ;))
Arvonta on 15.11, onnea kaikille osallistujille! :)
t. Saara

11. lokakuuta 2011

Säkenöintiä

Viime vuonna näihin aikoihin otin myyntiin vain muutamia köyhänhopeisia tuikkuja, aina tyylikkäältä Miss Étoilelta. Nyt tuplasin- triplasin- eikun nelistin (?) hopeisten määrän, ja kuormalavallinen wanhaa hopeaa saapui tällä kertaa toiselta tanskalaiselta merkiltä, Madam Stoltzilta.(Olen vihdoin oppinut kirjoittamaan nimen oikein.)


Niin pieniä, mutta niin nättejä. ;)


Kirjoitin jo FB:n puolellekin, miten nämä tuntuvat "valaisevan" jopa ilman kynttilää. Ei tarvita kuin muutama auringonsäde.


 Toiset ovat kokonaan hopeanvärisiä, toiset sisältä kullanruskeita. Väri mietitytti ennen kuin tilasin, mutta se oli kuin olikin luonnossa tosi kaunis ja sopii syksyyn oikein hyvin.
Tunnelmallisia syysiltoja, 
t. Saara

ps. kaktusviljelmä voi toistaiseksi oikein hyvin. ;))